27/07/2026
Uusi viikko- mahdollisuuksia täynnä...
Sydän on täynnä kiitosta teistä kaikista, jotka teitte KULTAHÄÄPÄIVÄSTÄMME ikimuistoisen.
On vaikea löytää sanoja. Tuntuu, etteivät mitkään sanat riitä kertomaan siitä rakkaudesta, lämmöstä ja läsnäolosta, jonka saimme kokea kultahääpäivänämme Taidekeskus Väinölässä.
Lähes 130 rakasta ihmistä – perhettä, sukulaisia, ystäviä ja elämän matkakumppaneita – kokoontui jakamaan kanssamme päivän, joka jää sydämiimme loppuelämäksi. Kutsu lähetettiin kaikille Taidekeskus Väinölän sähköpostilistalla oleville sekä läheisillemme. Jos kutsu ei jostain syystä tavoittanut sinua, olemme siitä vilpittömän pahoillamme. Olisi ollut ilo jakaa tämä päivä myös kanssasi.
Juhla alkoi, kun Jani soitti Kaksi vanhaa puuta. Kuljimme hitaasti Väinölä Areenan käytävää pitkin ystäväpappimme Kimmon luo, joka siunasi avioliittomme uudelleen. Se hetki pysäytti. Moni kertoi myöhemmin, että juuri silloin ilon kyyneleet alkoivat virrata.
Saimme kertoa oman tarinamme – elämänmatkamme iloineen, suruineen ja käännekohtineen. Janin tulkitsema Mestaripiirros kosketti syvältä, ja yhdessä laulettu Elämä on kaunis muistutti meitä siitä, kuinka hyvää on elää silloin, kun sydämessä on aikaa unelmille, toivolle ja ennen kaikkea mielen vapaudelle.
Lari johdatti juhlaa lämpimästi ja koskettavasti. Hänen puheensa antoi meille lahjan, jota emme unohda. Johannan ja Penjamin yhteisöllinen laatikkoleikki sai koko salin nauramaan ja osallistumaan, ja yllätyksenä saatu lahja – yhteinen lepoviikonloppu – tuntui sanovan meille enemmän kuin tuhat
sanaa.
Rakkaat lapsemme Lari ja Iiro sekä ihanat minämme Johanna ja Ninni joiden sanat lämmittivät
Lastenlastemme sanat meille muistutti jälleen läsnäolosta.
Ehkä tärkein muistutus oli tämä:
Elämässä tärkeintä ei ole se, kuinka paljon teemme, vaan se, kuinka olemme läsnä toisillemme. Mitä meistä jää jälkipolville – väsymys vai rakkaus, kiire vai kohtaaminen?
Hannun puhe avioliitosta, Helenan runot, päivän aikana käydyt keskustelut, yhteinen ruokailu, näyttelyn äärellä viivähtäminen ja vapaan sanan hetki muodostivat helminauhan, jonka jokainen helmi jäi sydämeen.
Erityisen koskettavaa oli nähdä, kuinka ihmiset kohtasivat toisensa. Sukulaiset tapasivat pitkästä aikaa, ystävät halasivat, uusia keskusteluja syntyi, nauru ja hiljaiset kyyneleet kulkivat rinnakkain. Väinölä oli täynnä elämää, lämpöä ja yhteyttä.
Lahjapöytä täyttyi toinen toistaan ihanammista muistamisista – kukista, sukista, lahjoista ja korteista. M***a kaikkein suurin lahja olitte te itse. Se, että tulitte. Se, että olitte läsnä. Se, että annoitte meille aikaanne.
Juhlan jälkeen saamamme palaute on koskettanut meitä syvästi. Monet ovat kertoneet, että juhla meni sydämeen ja että tunnelma oli lämmin, aito ja rakkaudentäyteinen. Sellainen palaute on lahja, jota kannamme mukanamme vielä pitkään.
Minulle jäi myös pieni haikeus. Kuulen vain vasemman korvan sisäkorvaistutteen avulla enkä pystynyt kuulemaan kaikkea sitä, mitä päivän aikana sanottiin. Silti tunsin jokaisen halauksen, jokaisen katseen ja jokaisen hymyn. Joskus sydän kuulee enemmän kuin korvat.
Lämmin kiitos jokaiselle teistä, jotka mahdollistitte tämän ikimuistoisen päivän sanoin, teoin, laululla, runoilla, kukilla, lahjoilla ja ennen kaikkea läsnäolollanne.
Emme voi olla kiittämättä myöskään ystäviämme Raijoja ja Tiinaa, jotka kantoivat suuren vastuun juhlamme emännöinnistä. Heidän lämmin huolenpitonsa, ahkeruutensa ja iloinen palvelualttiutensa Sydämellinen kiitos teille.
Ystävyys on yksi elämän suurimmista lahjoista.
Yhdessä olemme enemmän.
Sydän täynnä kiitollisuutta matkamme jatkuu – yhdessä.
Lämpimin kiitoksin,
Marja-Muusa ja Timo
